Ivan saapumispäivän (sunnuntai 20.11. 2011) aamupäivä kului tyttären koulun markkinoilla. Sieltä suuntasimme lentokentälle kassissa pantoja, remmejä, nakkeja, nameja jne. Helsinki-Vantaalla tapasimme Kodittomien koirien ystävät ry:n Pian jonka kanssa olimme aiemmin olleet yhteyksissä puhelimitse ja sähköpostitse. Paikalla oli myös muita yhdistyksen aktiiveja ja Ginon, Biagion ja Claran uudet perheet. Kentällä saimme mm. matolääkkeet ensi alkuun.
Hetkinen jouduttiin odottelemaan ensin lennon laskeutumista ja sitten koirien pääsyä tullista läpi. Odottaminen ja jännistys meinasivat olla tytärelle liikaa, mutta lopulta (eikä siinä oikeasti kai niin kauaa edes mennyt) koirat saapuivat lentolaatikoissaan ’’Suomen puolelle’’. Jännistys alkoi helpottaa, koirien sirunumerot kerättiin ja passit ja koirat luovutettiin uusille omistajille ’’lentokenttäkuvien’’ ottamisen jälkeen.
Matka kotiin (meillä se oli varsin lyhyt, osalla hakijoista huomattavasti pitempi) saattoi alkaa. Yritin ensin tarjota Ivalle mahdollisuutta pissata nurmikolle lentokentän läheisyydessä mutta Iva tyytyi nuuskimaan routaista maata. Automatka meni hyvin, Iva istui sylissä aavistuksen vapisten mutta koko ajan enemmän ja enemmän rentoutuen. Kotipihallakaan ei pissaaminen onnistunut ja sitten siirryttiin sisätiloihin tapaamaan uutta laumaa.








